Ruista ranteeseen

0

Tällä viikolla vietetään Leipäviikkoa. Leipä on suomalaista perusruokaa. Se on monen perheen arjen pelastaja, kun suuhun pitäisi saada jotain nopeasti valmistuvaa, terveellistä ja maittavaa.

Leipätiedotus ry:n mukaan tämän vuoden Leipäviikon teemana on Hyvää täysjyvää. Täysjyvävilja tarkoittaa, että jauhoissa tai hiutaleissa ovat mukana kaikki jyvän syötävät osat ja samalla tärkeät ainesosat kuten kuitu, vitamiinit ja kivennäisaineet. Erinomainen esimerkki täysjyvävalmisteesta on ruisleipä, joka nostettiin vuonna 2017 Suomen kansallisruoaksi.

mainos

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi viime syksynä uudistetut kansalliset ravitsemussuositukset. Niiden mukaan täysjyvää tulisi saada vähintään 90 grammaa päivässä. Määrä täyttyy esimerkiksi puurolautasesta, kolmesta ruisleivästä ja runsaasta desistä keitettyjä ohrasuurimoita.

Myös tulevana talvena kotimaista leipää on laajasti saatavilla. Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK tiedotti viime viikolla, että satokauden viljasadosta on tulossa normaali ja laadultaan hyvä. MTK:n mukaan Suomi on maailman pohjoisin viljaa viljelevä maa ja maan viljaomavaraisuusaste on korkea.

MTK muistuttaa myös tiedotteessaan, että riittävän täysjyväviljan saannin on todettu alentavan riskiä sairastua moniin kroonisiin sairauksiin. Erilaiset muotiruokavaliot ovat toisinaan mustamaalanneet leipää, mutta tieteelliset tutkimukset osoittavat, että täysjyvän käyttö edistää hyvinvointia ja tukee terveellistä elämäntapaa.Tällä viikolla, kuten seuraavillakin, kannattaa siis syödä leipää.

mainos

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi