
Jussi Vaajasaari
Untamalassa oli lauantaina suuren juhlan tuntua. Kasitorilla vietettiin valtakunnallisen lähiruokapäivän avajaisia.
Päivän aikana Kasitorin tapahtuma sai lähes pari tuhatta kävijää. Tapahtuma-alueella oli yli 40 toimijaa. Monenlaisia lähituottajia myyntikatoksissaan ja yhteisöjä Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta esitteli toimintaansa.
Esiintymislavan ohjelmassa oli sekä viihdettä että tärkeää asiaa ruuantuotannosta.
Avajaistervehdyksen toi Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Valkonen.
– Varsinais-Suomi on elävien maaseutuyhteisöjen ja monimuotoisen ruoantuotannon aluetta. Varsinaissuomalainen ruoka näkyy jokaisen suomalaisen lautasella. Täällä tuotetaan suuri osa Suomen siipikarjasta, sianlihasta, leipäviljasta, perunasta ja puutarhatuotteista. Meillä on monipuolinen yrityskenttä ja maan laajin määrä eri lajikkeita viljelyssä. Meillä on huippututkimusta ja kehitysalustoja. Maakunnan alueella toimii kaikkiaan yli 4 200 maatilaa, mikä on maakunnista eniten. Tulevan Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen alueella toimii Suomen eniten jalostavia elintarvikeyrityksiä.
Kansanedustajana aloittava Mauri Kontu (kesk.) kertoi avajaisyleisölle vakan historiasta ja korosti Vakka-Suomen yhteistyötä.
Järjestelyistä vastasivat Ukipoliksen Tulevaisuuden ruokaketjut Varsinais-Suomessa -hankkeen projektipäällikkö Mirja Junkola ja mitä parhaimman tapahtumapaikan omistajat Marja ja Jari Seikola sekä maaseutuverkosto.
Nostoja paneelikeskustelusta
Lähiruokaa varmuudella pöytään, nyt ja tulevaisuudessa -teemalla käytiin tapahtumassa asiantuntijain paneelikeskustelu. Tässä otteita kuulluista puheenvuoroista:
”Ruokaturva ja huoltovarmuus syntyvät koko ketjun yhteistyöstä.” – MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.
”Elintarvikeketjussa raha jakautuu väärällä tavalla. Pelisääntöjä pitää muuttaa, ja siinä tarvitaan toimia lainsäätäjältä.” – Agronomi Tero Hemmilä .
”Huoltovarmuuden kannalta on tärkeää vahvistaa alueellisesti omaa tuotantoa.” – Kansanedustaja Milla Lahdenperä (kok.).
”Lyhyet toimitusketjut mahdollistavat sen, että ruoka on tuoretta.”
– Maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston ylijohtaja Minna-Mari Kaila.
”Halukkuutta on maksaa laadusta, ja tuotantoketjussa on rahaa, mutta jakautuuko se oikealla tavalla.” – Agronomi Timo Kaunisto .
”Muun muassa kouluissa tulisi useammin korvata makaroni ja riisi perunalla, joka on terveellisempi.” – Kansanedustaja Ritva Elomaa (ps.).