Syyskuun alusta 65 vuotta täyttäneet ovat voineet hakeutua yksityiselle yleislääkärille ”terveyskeskusmaksulla”. Tämä ei tarkoita, että yli 65-vuotiaat voisivat hakeutua mille vastaanotolle tahansa, sillä lääkärikeskukset itse päättävät, ovatko ne mukana valinnanvapauskokeilussa.
Vakka-Suomessa kokeiluvastaanottoja järjestää ainoastaan Terveystalo. Mehiläinen ja Pihlajalinna ovat mukana kokeilussa, mutta ne ovat keskittäneet kokeiluvastaanotot Turkuun.
Paikalliset lääkärikeskukset, kuten Laitilan Lääkärikeskus ja Laitilan Työterveys, eivät osallistu kokeiluun. Laitilan Lääkärikeskuksessa työskentelee erikoislääkäreitä, ja Laitilan Työterveys on nimensä mukaisesti keskittynyt työikäisten ja työssä olevien palveluihin.
– Työssä olevia on yli 65-vuotiaissakin, tulevaisuudessa varmasti enenevässä määrin. Emme ole tällä hetkellä hakeutuneet palveluntuottajaksi yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeiluun. Meillä on toki hyvät yleislääkäripalvelut, jatkossa palveluntuottajaksi hakeutuminen on mahdollista, työterveysjohtaja Katriina Rehnbäck Laitilan Työterveydestä sanoo.
Terveystalo järjestää valinnanvapausvastaanottoja Uudenkaupungin lisäksi muun muassa Raumalla, Porissa, Turussa, Eurassa ja Eurajoella.
– Uudenkaupungin yksikössä aikoja on tarjolla muutamia kymmeniä kuukausittain, kun taas esimerkiksi Raumalla aikoja on muutamia satoja kuukausitasolla. Turussa ja Porissa tarjontaa on runsaasti, Terveystalo Lounais-Suomen liiketoimintajohtaja Tomi Gustafsson sanoo.
Pihlajalinnasta Länsi-Suomen aluejohtaja Aki Ahonen kertoo, että 65plus-vastaanottoja järjestetään Pihlajalinnan Turun keskustan toimipisteessä.
– Lisäksi tarjoamme lääkärin 65plus-videovastaanottoa, jonne voi hakeutua hoitoon ilman ajanvarausta mistä tahansa päin Suomea. Videovastaanottoon voi tutustua nyt maksutta, asiakkaan ei tarvitse maksaa omavastuuosuutta ensimmäisestä käynnistä videovastaanotolla.
Mehiläinen on keskittänyt kokeiluvastaanotot Kauppiaskadun lääkärikeskukseen Turkuun.
Valinnanvapauskokeilun lääkärikäynnit on tarkoitettu sairauksien hoitoon. Lääkärikäynneillä ei tehdä esimerkiksi ajoterveystarkastuksia.
– Käynneillä ei myöskään anneta rokotuksia, tehdä luomenpoistoja tai gynekologisia tutkimuksia, Ahonen Pihlajalinnasta luettelee.
Vastaanotolla voidaan hoitaa esimerkiksi verenpainetautiin, kohonneeseen kolesteroliin, diabetekseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan, eturauhasen liikakasvuun, pitkittyneisiin flunssaoireisiin, ihottumiin, vatsaoireisiin, univaikeuksiin ja muistiongelmiin liittyviä huolia sekä selkäkipuja, niveloireita ja mielialaan liittyviä ongelmia.
– Kokeilun kohderyhmä on hyvin valittu, koska he eivät välttämättä ole työterveyspalveluiden tai esimerkiksi vapaaehtoisen sairaskuluvakuutuksen piirissä. Seuraamme kokeilun käyttöä ja tuloksia aktiivisesti ja kehitämme toimintaamme sen mukaan. Tämä on merkittävä aloite, sillä tarvitsemme uusia ratkaisuja parantaa hoitoon pääsyä, Gustafsson sanoo.
Laitilan Lääkärikeskuksessa vastaanottoja pitävä yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri Tarja Uusitalo arvioi, että valinnanvapauskokeilusta hyötyvät ensisijaisesti suhteellisen nuoret eläkeläiset, joilla on jokin yksinkertainen terveydellinen ongelma.
– Hyvin usein ikääntyvät tarvitsevat kuitenkin kokonaisvaltaista arviota, mitä ei ole mahdollista lyhyellä vastaanottokäynnillä tehdä. Heillä lyhyistä käynneistä voi olla jopa haittaa, jos taustoihin ei ehditä perehtyä ja esimerkiksi kokonaislääkitystä selvittää. Tämä koskee erityisesti monisairaita ja heitä, joilla on muistin kanssa ongelmia, mutta usein myös nuorempia.
Uusitalon mielestä tavoitteellinen, kokonaisvaltainen hoito olisi kuitenkin kaiken a ja o.
– Paljon ikäviä tapahtumia voidaan estää hoitamalla perusasiat ajoissa kuntoon. Tämä olisi myös yhteiskunnallisesti tärkeää.
Kaksi käyntiä tänä vuonna
Kelan valinnanvapauskokeilu 65 vuotta täyttäneille käynnistyi syyskuun alusta. Tähän ikäryhmään kuuluvat pääsevät Kelan korvaamana yksityiselle yleislääkärille julkisen perusterveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla (tänä vuonna 28,20 euroa).
Vastaanottoaika on 20 minuuttia. Sen yhteydessä määrätyistä tutkimuksista ja näytteenotoista asiakas maksaa puolet. Potilaan ei tarvitse hakea Kela-korvausta erikseen.
Kokeilu ei kata erikoislääkärikäyntejä eikä ajokorttitarkastusta.
Kela on määritellyt lääkärivastaanoton ja kokeiluun kuuluvien tutkimusten kattohinnat. Yllätyskustannuksia asiakkaille ei näin ollen saa käynnillä tulla. Lääkärikäynnistä ei saa esimerkiksi periä toimisto- tai palvelumaksua lainkaan.
Käyntiin saavat sisältyä tietyt verikokeet, virtsatutkimukset, sydämen EKG ja keuhkokuvat, joista asiakas maksaa puolet. Asiakkaan osuus tutkimuksista vaihtelee 17 ja 48,50 euron välillä.
Tänä vuonna kokeiluun sisältyy enintään kaksi lääkärikäyntiä ja seuraavina vuosina korkeintaan kolme käyntiä vuodessa.
Kokeilu jatkuu vuoden 2027 loppuun asti.