Suomen kolmanneksi paras lomittaja asuu Laitilassa

0
Laitilaan muuttanut maatalouslomittaja Juha Anttila on alanvaihtaja, joka siirtyi maatalousalalle terveydenhuollosta.

Valtakunnallinen lomittajien suomenmestaruuskilpailu järjestettiin 10 vuoden tauon jälkeen Kiteellä. Vehmaan lomituspalveluita edustava Juha Anttila nappasi kisasta mitalisijan. Koska Anttilan kotipaikkakunta ehti täpärästi vaihtua ennen finaalia, voidaan sanoa Anttilan tuoneen arvostetun pronssisijan Laitilaan.

– Kisakokemus oli opettavainen ja hauska. Oli kiva huomata, että kuuden finalistin väliset piste-erot olivat todella pienet, Anttila kertoo.

Anttilan ja hopealle sijoittuneen Heino Kakkon välinen ero oli vain yksi piste. Voittajaksi nousi 102,75 pisteellä 34 vuotta alalla toiminut Jarno Renvall , joka osallistui kilpailuun hallitsevana suomenmestarina.

Anttila kuvailee kilpailua monipuoliseksi. Siinä mitattiin kilpailijoiden taitoja ja tietoja hyvin laajalla skaalalla.

– Vaikein oli lammastehtävä, koska en ole koskaan ollut töissä lammastilalla.

Helpoimmaksi tehtäväksi Anttila koki alkusammutustehtävän.

– 27 vuoden kokemus vapaa-palokunnassa auttoi siinä aika paljon.

Anttila kertoo olevansa kiitollinen niille tiloille, joilla hän on saanut vuosien varrella työskennellä.

– Heidän kauttaan saaduilla opeilla pärjäsin kisoissa näin pitkälle.

Anttila on alanvaihtaja. Aiemmin hän työskenteli terveydenhuollossa, mutta kun työsuhde päättyi, hän lähti opiskelemaan maatalousalan perustutkintoa. Lomittajaksi hän pääsi, kun haki töihin Vehmaan lomituspalveluihin. Lomittajan ura on kestänyt jo kahdeksan vuotta.

Anttila kuvailee työtä on fyysisesti raskaaksi ja painottaa, että lisäksi siihen liittyy suuri vastuu.

– Kun olet lomittamassa, olet vastuussa toisen ihmisen yrityksestä ja tilalla olevista eläimistä, hän lisää.

Koska lomittaja nimensämukaisesti toimii lomien sijaisena, työt eivät välttämättä jakaudun täysin tasaisesti ympäri vuoden.

– Välillä on hiljaisempia hetkiä ja välillä on enemmän töitä, mutta kiitettävästi töitä on riittänyt ympäri vuoden.

Lomittaja työskentelee tilalla pääsääntöisesti yksin. Anttilan mukaan joskus harvoin voi olla tilanteita, jossa yhdelle tilalle lähtee kaksi lomittajaa. Vaikka työkaveri ei useimmiten ole läsnä arkisissa työtehtävissä, Anttila kuvailee lomittajien työyhteisöä tärkeäksi.

– Sillä on tosi iso merkitys, että pääsee vaihtamaan kuulumisia. Myös valtakunnallisen liiton, Maatalouslomittajat ry:n, toiminta ja tapahtumat tärkeitä. Niissä näkee lomittajia eri puolilta Suomea, hän kertoo.

Viime vuosina on uutisoitu siitä, että pätevien lomittajien määrä vähenee. Myös Anttila tunnistaa ongelman.

– Lomittajapula syntyy, kun lomittajia jää pois eläköitymisen myötä. Ehkä juurisyy siihen, miksi nuoret eivät hakeudu alalle, on se, että työpäivät ovat usein kaksiosaisia ja välissä voi tulla pitkiäkin ajomatkoja.

Anttila itsekin kannattaa yksiosaisia työpäiviä.

– Ne ovat todella kivoja, mutta tämän työn luonne on sellainen, että usein navettaan on usein mennä kaksi kertaa päivässä.

Anttila työskentelee pääsääntöisesti Vakka-Suomen sekä Maskun, Nousiaisten ja Mynämäen alueella. Aiemmin Anttila asui Turussa. Hän oli kuitenkin jo pidemmän aikaa haaveillut siitä, että pääsisi muuttamaan pois kaupungista. Uusi koti löytyi Laitilasta.

– Pääsin maaseudulle omakotitaloon asumaan. Se oli suurin syy muuttoon.

Pronssimitalistille järjestettiin komea kahvitus

Vehmaan lomituspalvelut juhlivat Juha Anttilan saavutusta mitalikahveilla viime viikon keskiviikkona. Lomituspalveluiden toimistoon saapui onnittelijoita jonossa ja tervehdyksensä kävi tuomassa esimerkiksi kunnanjohtaja Anna Kaskinen , MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö Aino Launto-Tiuttu ja MTK-Vehmaan tuottajia edustanut Elina Heino .

Vehmaan lomitustoimen lomituspalvelujohtaja Pirjo Mäntynen iloitsi Anttilan menestyksestä ja tiukan kisan tuomasta jännityksestä. Lomittajien SM-kilpailua ollaan uudistamassa siten, että voittajan yksikkö järjestää seuraavan vuoden kisat. Koska ero finalistien välillä oli niin peni, Mäntynen ehti jo jännittää, tulisivatko kisat seuraavaksi Vehmaalle.

– Olin ihan paniikissa ja innoissani, että saadaanko me järjestää kisat ensi vuonna. Laitoin Juhallekin viestiä, että jos voitto tulee niin anna tulla. Järjestetään Vehmaalla vuosisadan SM-kisa. Mutta hei, me saadaan joku toinen vuosi se voitto, Mäntynen kertoi.

Vehmaan kunnanjohtaja Anna Kaskinen onnitteli Anttilaa menestyksestä kunnan puolesta.

– Tämä sijoitus kertoo meille monia asioita. Se kertoo ammattitaidosta ja sitoutumisesta. Se kertoo siitä, että työ tehdään huolella, vastuullisesti ja luottamuksella. Se kertoo myös ammattiylpeydestä ja siitä, että työssään uskaltaa laittaa itsensä likoon ja näyttää osaamisensa koko Suomen kansalle, Kaskinen puhui.

MTK-Vehmaan puheenjohtaja Elina Heino toi Anttilalle tuottajien eli lomituspalveluiden käyttäjien tervehdyksen.

– Kunnollisten, ammattitaitoisten, ahkerien ja huolellisten lomittajien saaminen tiloille on erittäin tärkeää, jotta me voimme hengähtää välillä ja irrottautua jokapäiväisistä eläinhoidollisista töistä, hän kiitti.

MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö Aino Launto-Tiuttu huomautti, että suomalainen ainutlaatuinen lomitusjärjestelmä on noteerattu myös EU:ssa. Uuden maatalousohjelman valmistelussa lomitus on yksi esiin nostetuista asioista.

– Ja tässä on mallina Suomen hyvä järjestelmä. Toivottavasti me voimme jatkaa ja kehittää omaa hyvää systeemiämme, hän lisäsi.