Elämän merkityksellisyyden kysymys on mietityttänyt ihmiskuntaa vuosisatojen ajan. Niin eri alojen asiantuntijat, filosofit kuin tavallisetkin ihmiset ovat yrittäneet ratkaista sitä, mutta näkökulmat eroavat. Mielestäni kyseisen ilmiön syvälliseen ymmärtämiseen tarvitaan useita näkökulmia.
Elämässä tärkeät asiat voidaan jakaa yksilön subjektiivisesti tärkeinä pitämiin ja toisaalta universaalisti merkityksellisiin asioihin. Universaaleja asioita voisivat olla vaikkapa ruoka, juoma ja turvallisuus. Ilman niitä ihmiselämä ei jatku.
Kehitysmaissa monet kärsivät ruoan, puhtaan veden ja sanitaation puutteesta — tämä johtaa kuolemiin, joiden hinta globaalisti on aivan liian korkea. Kriisit ja sodat lisäävät inhimillistä kärsimystä. Samalla kuitenkin auttamisen mahdollisuudet ovat kehittyneet: Kehittyneen teknologian ja kansainvälisen yhteistyön avulla meillä on välineitä vähentää kärsimystä ja ehkäistä kriisejä tehokkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Maailmassa, jossa on mahdollista voida hyvin, tarvitaan vain ymmärtäväisiä ihmisiä ja rationaalista ajattelua.
Elämän merkitystä lisää myös dialogin sujuvoittaminen. Kuulemisen sijaan meidän pitäisi kuunnella toisiamme. Pintapuolisen käsittelyn sijasta on pyrittävä ilmiöiden syvälliseen ymmärtämiseen.
Oman edun sijaan tulee vaalia yhteiskunnallisesti kestävää etua. Me tarvitsemme toisiamme myös silloin, kun ajattelemme eri tavoin. Vasta luottamuksen ja yhteisen ihmisyyden kautta rakennamme maailmaa, jossa jokaisella on mahdollisuus elää hyvää elämää.
Muita asioita, joita voimme tehdä hyvän elämän eteen on erilaisuuden arvostaminen. On raskasta nähdä, kuinka jopa suomalaisessa hyvinvointivaltiossa syrjintä näyttää kasvonsa. Mielestäni syrjintä ihonvärin, etnisen taustan tai ulkonäön perusteella ei ole koskaan perusteltavissa.
Jokainen meistä on uniikki ja ainutlaatuinen osa tätä yhteiskuntaa; maailmaan ei tule koskaan syntymään kahta täysin samanlaista ihmistä. Meidän on kohdattava toinen toisemme yksilöinä ja arvostettava eriäviä näkemyksiä.
Erottumisen tärkeyttä on mahdollista tarkastella esimerkiksi politiikan avulla. Jos poliitikot eivät toisi esiin eriäviä näkökulmiaan, päätökset heijastaisivat vain pienen ryhmän arvomaailmaa. Ristiriidat synnyttävät kompromisseja, jotka pyrkivät siihen, että mahdollisimman moni kokisi tyytyväisyyttä.
Poliittisessa päätöksenteossa ihminen on nähtävä päämääränä – ei välineenä. Sama pätee arjessa: jokaisen mielipiteen pitäisi olla arvokas. Hyvä elämä edellyttää, että yhteiskunta kuulee meitä kaikkia — ei vain äänekkäimpiä.
Yhteisymmärrys lisää yhteiskunnallisesti kestävää hyvinvointia. Ihminen on sosiaalinen olento, jonka hyvinvointia tahaton syrjäytyminen väistämättä rapauttaa. Siksi yksilön tasolla jokainen tarvitsee ihmisiä, joiden seuraan voi kääntyä, kun tunteet valtaavat ajatuksemme.
Hyvä elämä ei ole vain yksilön matka, vaan yhteinen tehtävä. Meidän tulisi rakentaa yhteiskuntaa, jossa ketään ei jätetä yksin vaikean hetken tullen ja jossa jokainen voi tuntea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta.
Yksilön näkökulmasta oman tien löytäminen lisää merkitystä elämään. Se, että ihminen määrittelee arvonsa ja elää niiden mukaan, kasvattaa hyvinvointia. Kun tietää, mitä itse pitää tärkeänä, osaa tuoda omia mielipiteitään esiin ja kyseenalaistaa voimassa olevia päätöksiä rakentavasti — siten, ettei loukkaa ketään.
Yksilön lisäksi kuitenkin myös yhteiskunnan on löydettävä arvopohjansa. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja inhimillisyys kaikessa ihmistä koskevassa päätöksenteossa on hyvä lähtökohta meille kaikille. Menestys ei perustu kilpailulle ja eriarvoisuudelle, vaan siihen, että jokainen jäsen saa kukoistaa ilman pelkoa syrjinnästä tai epäluottamuksesta. Vain yhteisö, jossa toisten onnistuminen on yhteinen ilo, voi olla ehjä ja elinvoimainen.
Yhteiskunnallisesti hyvän elämän kysymystä voidaan tarkastella myös filosofisesti. Filosofi Aristoteles kuvaa elämän merkitystä käsitteellä eudaimonia. Eudaimonian lähtökohtana on ihmisen potentia, jonka pitää aktualisoitua, jotta hän saavuttaa kukoistuksen joka johdattaa hänet kohti kestävää hyvinvointia. Ihmisen on siis kehitettävä itseään ja tuettava kehityksen polulla myös muita. Kehityksen on oltava vastavuoroista, jotta yhteisö voi kukoistaa.
Elämän merkitystä voi peilata piirrokseen, jossa taiteilija ja katsoja löytävät aina uusia yksityiskohtia. Omien arvojen mukainen elämä, sosiaaliset suhteet ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus lisäävät merkitystä elämään.
Jokaisen hyväksyminen ja arvostaminen — riippumatta ulkonäöstä, ihonväristä, vakaumuksesta tai taustasta — sekä mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin päätöksiin tekevät elämästä elämisen arvoista. Meidän tulee arvostaa ja kuunnella toisiamme sekä auttaa toisiamme vaikean hetken tullen.
Kenenkään ei kuulu jäädä yksin. Tehkäämme siis tästä elämästä elämisen arvoista kaikille — sekä nyt että tulevaisuudessa. Yhteisellä panoksella olemme pystymme siihen takuulla!
Anton Birjukov