Kolumni

Koti isolla sydämellä

Muistan varmasti niin kauan kuin minussa ymmärryksen itu hivenenkin vihertää, millaista oli astua ensimmäistä kertaa taloon, joka on ollut kotini yli 20 vuotta. Silloin...

Havaintoja somekeskusteluista – Mukavimpia ovat ryhmät, joissa osallistujat ovat tavallisia harrastajia

Inga Nuojua En ole aktiivinen somettaja. Muutamaa syystä tai toisesta itseäni kiinnostavaa ryhmää seuraan satunnaisesti. Nimenomaan seuraan, sillä aniharvoin kommentoin mitään. Useimmat kiinnostuksen kohteeni liittyvät puutarha-asioihin...

Rakkaudella ei ole hintalappua

Olin 8-vuotias, kun meidän perheeseen tuli Turre. Se oli tyypillinen sekarotuinen koira, jonka alkuperästä ei ollut oikein tietoa. Kun se vietiin eläinlääkärille rokotukselle, eläinlääkäri...

Yhteisten asioiden eteenpäin viemistä vai politikkaa?

Riikka Saarela Neljän vuoden kausi kuntapolitiikassa tulee jälleen täyteen ensi keväänä, kun kuntavaalit käydään 13.4.2025. Kuntaliiton tuoreen tutkimuksen mukaan 82 prosenttia vastanneista aikoo äänestää kevään...

Yön ääniä

Pirjo Koski Tulipa retkeiltyä sekä kuvattua pitkästä aikaa erilaisessa ympäristössä eli Siperian metsissä, joka on viimeisiä erämaa- alueita Laitilan ja Pyhärannan välissä sekä samalla viimeisiä...

Taas juhlat, voi miten raskasta

Minulla on ollut viime kesänä ilo osallistua yksiin häihin ja yksiin rippijuhliin. Lähisukuni on suuri, joten juhlia on tiuhaan. Viime vuonna kaksien ristiäisten ja...

Mutta mitä se taide sitten on – Taiteilijaksi hamuavan kannattaa hankkia ensisijaisesti nimeä

Marko Laihinen Hallitus saksii valtiontukia pienemmäksi taiteesta ja kulttuurista. Tämä on nostanut suuren äläkän heiltä, joiden rahallista toimeentuloa ja taidenautintoja se vähentää. Taiteen akateemikot vertasivat julkilausumassaan,...

Lista naisen tiellä pitää

– Onko sulla jossain ylhäällä, mitä mökille pitikään muistaa viedä, puoliso kysäisee ohimennen. No onpa hyvinkin! Klikkaan puhelimestani auki muistiinpanosovelluksen. Avausnäkymä on kuin digitaalinen tilkkutäkki,...

Vihdoinkin pääsen lähtemään maailmalle – Tänä keväänä valmistuin lukiosta, jätin hakematta jatko-opiskelemaan ja varasin...

Tinja Jalonen Päätin kuudennella luokalla matkustavani lukion jälkeen Australiaan. Idea syntyi perheen kanssa Australiassa vietetyn kuukauden seurauksena. Tiesin haluavani sinne takaisin. Monen vuoden ajan suunnitelma...

Apokalyptinen yö – Öinen luontomutsin järkkäämä disco oli eräs parhaista, joita on uralle mahtunut

Pirjo Koski Elokuun alkupuolella ilta meni hermostuneesti jännittäen, syntyisikö meille povattua yösalamointia. Pitkästä aikaa tuleva ukkosjahti vähän arvelutti, nimittäin vain muutama vuorokausi...

Digilehti