Kolumni

Outo syksy – Nurmikkoa en muista yleensä leikatun elokuun jälkeen

Inga Nuojua Oltiin pitempi tovi Laitilassa syyskuun kaartuessa lokakuuksi. Omissa muistikuvissani tähän aikaan lapsena kouluun taapertaessa lätäköiden pinnalla oli riite, jonka päälle oli kiva astua....

Linnunradan paluu

Pirjo Koski Takana oli tekstiä kirjoittaessa ensimmäisiä kunnon tähtikuvausreissuja. Yö oli täynnä yllätyksiä – todella positiivisia sellaisia. Viimeiset seitsemän vuotta Vexven tehtaan valot värjäsivät eteläkaakkoon...

Nuku hyvin

Ossi Nyström Nukkuminen on asia, josta puhutaan paljon siihen nähden, että hyvin harva meistä muistaa mitään siitä ajasta, jonka on nukkunut. Itse olen nukkunut huonosti...

Toimettomat duuniin

Timo Rantanen Maamme talous on laskusuhdanteessa. Satamat eivät vedä ja talopakettifirmat ajautuvat konkurssiin. Kun rakentaminen on lähes seis, rakennusmiehet miettivät, mistä löytävät seuraavan työmaan, kun...

Varo, mitä haaveilet

Pääkoppa on rasittava pakkaus. Se tuottaa idyllisiä mielikuvia, haaveita. Vaikka unelma olisi vain ihan pieni, sen toteuttaminen voi johtaa isoonkin muutokseen. Siksi kannattaa haaveilla...

Ilmapiirimuutoksia

Inga Nuojua Oman lapsuuteni vietin sodan pitkässä varjossa. Isä oli jo lapsuudessaan ehtinyt kokea Suomen itsenäistymisen ajan tapahtumat. Myöhemmin hänen kohdallaan seurasi viisi vuotta sodassa...

”Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset” (Sananl. 10:12)

Tiina Saari Kesä on ohi ja koulut ovat alkaneet. Suuri osa lapsista on palannut kouluun innolla. Sitten on tuhansia heitä, jotka ahdistuvat kouluun menosta, koska...

Murremuistumia – Murteen vivahteet ymmärtää tarkkaan vain kielen keskelle syntynyt

Marko Laihinen Muutama päivä Tallinnassa päivitti rutkasti historiatuntemustani. Oman aikani peruskoulun kirjat kun oli kirjoitettu sen verran paksulla cccp-musteella, että Viroa ja muita Neuvostoliiton miehittämiä...

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan – Kun yhteisö on riittävän pieni, on helpompi kokea teoilleen ja...

Tatu Ujula Yksinäisyys on vakava ongelma. Tutkimusten mukaan joka viides kärsii ajoittaisesta yksinäisyydestä. Joka kymmenes suomalainen puolestaan raportoi kokevansa jatkuvaa yksinäisyyttä. Yksinäisyys koskettaa satoja tuhansia,...

Kaupunkimme elinvoiman puolesta

Jukka Alkio Kunnan elinvoiman merkitystä ja edistämistä voi arvioida monelta kantilta. Ensinnäkin, mitä kunta ja me kuntalaiset tavoittelemme, mitkä keinot ovat omissa käsissä ja miten...

Digilehti